Polkuja yhteisöohjautuvuuteen vanhustyössä rakentaa etenemisreittejä uuteen johtamismalliin

Vanhustyön yksiköt tarvitsevat uudenlaista johtamismallia, jotta alan veto- ja pitovoima saadaan lisääntymään. Tavoitteenamme on rakentaa vaihtoehtoisia etenemisreittejä vanhustyön organisaatioiden siirtymisessä yhteisöohjautuvuuteen.

Kohti yhteisöohjautuvuutta

Savonia-ammattikorkeakoulun ja Savon ammattiopiston yhdessä koordinoima Polkuja yhteisöohjautuvuuteen vanhustyössä – hankkeen tavoitteena on rakentaa vaihtoehtoisia etenemisreittejä vanhustyön organisaatioiden siirtymisessä yhteisöohjautuvuuteen. Parin seuraavan vuoden aikana kehitetään uudenlainen muutosjohtamisen malli, joka lähtee liikkeelle henkilöstön sisäisestä motivaatiosta ja työyhteisöjen todellisuudesta kumpuavista kehittämistarpeista. Hankkeen tuloksena 13 pohjoissavolaista vanhustyön tiimiä etenee kohti yhteisöohjautuvuutta yhdessä hankkeen työyhteisövalmentajien kanssa. Yksiköiden muutosmatkasta kirjoitetaan digiopas, joka julkaistaan vuonna 2025. 

Buurtzorgista Pohjois-Savoon

Hanke on saanut innoituksensa hollantilaisen Buurtzorgin kotihoitoyrityksen tarinasta, johon tiimi pääsi tutustumaan vuosina 2020–2022 toimineen Vetovoimainen vanhustyö -hankkeen aikana. Vuonna 2021 julkaistussa kirjassa Matkaopas yhteisöohjautuvuuteen filosofi Frank Martela toteaa, että yhteisöohjautuvuuden ”ajatuksena on vapauttaa ihmiset tekemään työtään paremmin antamalla heille tilaa itsenäisesti päättää, miten he asiakastaan parhaiten palvelevat.” Mallin käyttöönoton myötä yrityksen asiakas- ja työtyytyväisyys parantuivat, henkilöstövaihtuvuus ja sairauspoissaolot vähentyivät ja tuottavuus lisääntyi. Yrityksen vahvuus näyttäisi olevan lähipiirin vahvassa osallistamisessa asiakkaan elämään sekä siinä, että hoitajat pääsevät itse vaikuttamaan kotihoitopalvelun toiminnan organisointiin.

Tiimi kokee, että pitkällä aikavälillä tämä voisi olla myös pohjoissavolaisten organisaatioiden tulevaisuus. Tarvitsemme tiukan hierarkkisen mallin sijaan johtajia, jotka tukevat työyhteisön itsenäistä toimintaa.

Hankkeen aikataulu

TYÖPAKETIT

TP1 YHTEISÖOHJAUTUVUUTEEN ORGANISOITUMINEN

TP2 YHTEISÖOHJAUTUVUUDEN TOTEUTUS

TP3 YHTEISÖOHJAUTUVUUDEN VAKIINNUTTAMINEN

TP4 VIESTINTÄ YHTEISÖOHJAUTUVUUDESTA

TP5 HANKKEEN HALLINNOINTI JA OHJAUS

Hankkeen rahoitus

Euroopan sosiaalirahasto

Lisätietoa osoitteesta https://ec.europa.eu/esf/home.jsp?langId=fi