Yhteisöohjautuvuuden lisääminen vanhustyössä etenee pienin askelin konkreettisten muutosten kautta. Esimerkiksi Riistaveden hoitokodissa kehittämistyön ensimmäinen tavoite on ollut palaverikäytäntöjen selkiyttäminen.
– Meillä on ollut suunnitelmallisuuden puutetta palaverikäytännöissä aiemmin, mutta kehittämistyön myötä niitä on alettu työstämään, sanoo Riistaveden hoitokodin vastaava sairaanhoitaja Anna Räty.
Palaverien kalenteroinnin kautta varmistetaan, että kaikilla tiimin jäsenillä on mahdollisuus osallistua ja tuoda esiin omia työhön liittyviä ajatuksiaan. Tiimitilassa esillä oleva palaverien asialista mahdollistaa ideoiden ja näkemysten ilmaisemisen myös nimettömänä. Nimettömyys puolestaan lisää avoimuutta ja rohkaisee kaikkia tiimiläisiä osallistumaan.
Jatkuvan kehittämisen taulu käyttöön
Hoitokodin tiimi on ottamassa käyttöönsä myös jatkuvan kehittämisen taulun. Taulussa tulisivat olemaan esillä kaikki tehdyt päätökset ja kehitysideat. Tiedon avoimuuden uskotaan mahdollistavan sen, että tiimin jäsenet pysyvät aiempaa paremmin ajan tasalla siitä, mitä tiimissä on päätetty. Samalla taulu antaa tiimiläisille mahdollisuuden tutustua ideoihin ja antaa palautetta.
Taulun lisäksi tiimissä koetaan, että myös puhuminen, keskustelut ja päivittäiset raportit ovat keskeisessä roolissa tiedon jakamisessa tiimin sisällä.
Lupa yhteisölliseen päätöksentekoon
Riistaveden hoitokodin tiimi on motivoitunut ja sillä on vahva tahtotila parantaa tiedonkulkua. Tämä näkyy muun muassa palaverimuistioiden yhteenvetojen jakamisena ja viikkotiedotteiden laatimisena. Tiimiyhteistyö on kehittynyt ja puheeksi otto tiimin sisällä on parantunut.
– Tiimin kehitys on vielä vaiheessa. Enemmän meillä varmaan puhutaan, mutta hitaasti edeten. On sellaisia asioita, joita ei yhdessä yössä ratkaista, vaan ne vaativat pitkäjänteisempää kehitystyötä, sanoo lähihoitaja Eija Suhonen.
– Uuden opettelua ja vähän sitä rajojen hakemista, kun ei olla totuttu siihen, että mistä saadaan itse päättää ja mitä voidaan tehdä. Se vaatii herättelyä, että pitäisikö meidän istua alas ja päättää itse. Ei tätä tarvitse kysyä pomolta, Räty toteaa.
Riistaveden hoitokodin osallistuminen Euroopan unionin osarahoittamaan sekä Savonia-ammattikorkeakoulun ja Savon ammattiopiston yhdessä koordinoimaan Polkuja yhteisöohjautuvuuteen vanhustyössä -hankkeeseen on osoittanut, että yhteisöohjautuvuus voi tuoda mukanaan parannuksia tiimityöhön. Se tapahtuu löytämällä parhaat tavat toimia yhdessä niin, että jokainen tiimin jäsen voi kokea työnsä merkityksellisenä ja motivoivana.
Teksti, kuva ja videot: Maiju Korhonen, viestintäasiantuntija